Parlamentin viikko 11/2025: Täysistunto Strasbourgissa
Mepit kokoontuvat tällä viikolla Strasbourgissa vuoden kolmanteen täysistuntoon. 10.–13. maaliskuuta täysistunnon pääaiheita ovat Euroopan puolustus, tuki Ukrainalle sekä Venäjältä jäädytettyjen varojen käyttäminen.
Täysistunnossa esillä ovat myös EU:n tuleva palautuspolitiikka, talous-, sosiaali- ja työllisyyspolitiikan painopisteet sekä muun muassa ehdotukset puhtaan teollisuuden ohjelmaksi ja EU:n kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Parlamentti juhlistaa kansainvälistä naistenpäivää: Valko-Venäjän demokraattisten voimien johtaja Svjatlana Tsihanouskaja ja ukrainalaiset naisaktivistit puhuvat täysistunnolle.
Parlamentissa vireillä
Mepit kokoontuvat Strasbourgissa vuoden kolmanteen täysistuntoon. 10.–13. maaliskuuta täysistunnon asialistalla ovat muun muassa keskustelut Euroopan puolustuksesta ja Venäjältä jäädytettyjen varojen käyttämisestä Ukrainan tukemisessa. Mepit äänestävät kannanotosta, jossa kehotetaan EU:ta jatkamaan vankkaa tukeaan Ukrainalle. Mepit keskustelevat myös EU:n tulevasta palautuspolitiikasta ja linjaavat talous-, sosiaali- ja työllisyyspolitiikan painopisteitä. Esillä ovat myös komission ehdotukset puhtaan teollisuuden ohjelmaksi, kohtuuhintaisen energian saatavuudesta ja autoteollisuuden kilpailukyvyn vahvistamisesta.
Euroopan puolustuksen tulevaisuus. Parlamentti keskustelee tiistaina 6.3. pidetyn, Euroopan puolustusta ja Ukrainaa käsitelleen Eurooppa-neuvoston ylimääräisen kokouksen lopputuloksista. Mepit kuulevat täysistunnossa myös komission puheenjohtaja Ursula von der Leyeniltä, miten EU aikoo vahvistaa omaa puolustuskykyään. Tiistaiaamuna mepit myös linjaavat odotuksiaan 20.–21.3. pidettävälle Eurooppa-neuvoston kokoukselle, jonka asialistalla tulevat olemaan Ukraina, Lähi-itä, Euroopan kilpailukyky, kauppapolitiikka ja muuttoliikkeiden hallinta. Istuntokatsaus
EU:n tuleva palautuspolitiikka. Mepit keskustelevat tiistaina komission edustajien kanssa muutoksista EU:n lakeihin, jotka koskettavat laittomasti EU:ssa oleskelevia kolmansien maiden kansalaisia. Täysistuntokeskustelussa tullaan todennäköisesti korostamaan kolmansien maiden kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi omien maiden kansalaisten takaisinottoa, tai ns. innovatiivisia keinoja, kuten palauttamiskeskusten perustamista kolmansiin maihin. Istuntokatsaus
Kansainvälinen naistenpäivä. Parlamentti juhlistaa tiistaina kansainvälistä naistenpäivää. Täysistunnolle tulee puhumaan neljä naista, jotka taistelevat kaikki vapauden ja rauhan puolesta kotimaassaan: demokraattisten voimien johtaja Svjatlana Tsihanouskaja ja Palina Sharenda-Panasiuk Valko-Venäjältä sekä Lenje Umerova ja Tata Kepler Ukrainasta. Mepit ja neuvoston sekä komission edustajat tulevat myös keskustelemaan komission 7.3. julkaisemasta naisten oikeuksien edistämissuunnitelmasta, jonka pääaiheita ovat naisiin kohdistuvan väkivallan torjuminen, tasa-arvon edistäminen yhtiöiden johtopaikoilla sekä sukupuolten väliset palkkaerot. Istuntokatsaus
Ukrainan rahallinen ja sotilaallinen tuki. Parlamentissa äänestetään keskiviikkona päätöslauselmasta, jossa kehotetaan EU:ta jatkamaan vankkaa tukeaan Ukrainalle Yhdysvaltojen kantojen muuttuessa. Kannanotto tulee sisältämään myös ehdotuksia tilanteeseen, jossa Yhdysvallat tekee rauhansopîmuksen Venäjän kanssa ilman EU:n tai Ukrainan osallisuutta. Venäjän aloitettua laittoman hyökkäyksensä Ukrainaan EU ja sen jäsenmaaat ovat tukeneet Ukrainaa rahallisesti 135 miljardilla eurolla, josta 47,5 miljardia euroa on kohdistettu maan asevoimille. Istuntokatsaus
Venäjän jäädytetyt varat / Luopuminen venäläisestä energiasta. Keskiviikkona mepit keskustelevat Eurooppa-neuvoston puheenjohtajavaltion Puolan edustajien sekä komission kanssa Venäjältä jäädytettyjen varojen takavarikoinnista ja käyttämisestä Ukrainan tukemisessa. EU, Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat jäädyttäneet venäläisiä varoja yli 300 miljardin dollarin edestä hyökkäyssodan alettua. Samalla käydään myös komission edustajien kanssa toinen keskustelu, jossa kannustetaan jäsenmaita nopeuttamaan luopumista venäläisestä energiasta. Istuntokatsaus
Parlamentin prioriteetit talouden, sosiaaliasioiden ja työllisyyden osalta. Mepit linjaavat keskiviikkona talous-, sosiaali- ja työllisyyspolitiikan prioriteettejaan sekä äänestävät kahdesta päätöslauselmasta. Meppien odotetaan korostavan tarvetta kasvulle kilpailukyvyn parantamisen avulla sekä vahvan sosiaalipolitiikan ja väestöhaasteisiin vastaamisen merkitystä. Keskustelu ja päätöslauselma ovat ensimmäinen kerta, kun mepit arvioivat EU:n uusien talouden ohjausjärjestelmän sääntöjen toimivuutta. Mepit arvioivat keskiviikkona myös komission tuoretta ehdotusta osaamisunionista. Istuntokatsaus
Puhtaan teollisuuden ohjelma, energian hinta ja autoteollisuus. Mepit keskustelevat täysistuntoviikolla komission kanssa erillisissä keskusteluissa kolmesta uudesta ehdotuksesta. Tiistaina asialistalla on komission puhtaan teollisen kehityksen ohjelma, jonka tavoitteena on parantaa EU:n kilpailukykyä ja fossiilienergiasta irtautumista sekä vastata energiakustannusten nousuun. Keskiviikkona vuorossa on keskustelu uudesta autoteollisuuden toimintasuunnitelmasta, jolla pyritään vastaamaan nopeiden teknologisten muutosten ja lisääntyneen kilpailun tuomiin haasteisiin Euroopan autoteollisuudelle. Torstaina keskiössä on kohtuuhintaisen energian toimintasuunnitelma, jonka avulla halutaan puuttua Euroopan korkeisiin energiakustannuksiin. Toimintasuunnitelman ytimessä ovat verkkomaksut, verojen alennukset, energiatehokkuuden edistäminen sekä toimivien kaasumarkkinoiden kehittäminen. Istuntokatsaus
Muita istuntoaiheita. Meppien asialistalla ovat istuntoviikon mittaan muun muassa myös kriittisiä lääkkeitä koskeva säädös, Gazan tilanteen heikkeneminen, EU:n kilpailukyvyn kohentaminen, Moldovan uusi tukiväline, sekä EU:n maatalouden ja ruokasektorin tulevaisuusvisio. Istuntokatsaus
Puhemiehen agenda. Parlamentin puhemies Roberta Metsola puhuu tiistaina EU:n terrorismin uhrien muistopäivän tapahtumassa. Puhemies pitää tiistaina myös tiedotustilaisuuden Valko-Venäjän oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskajan kanssa. Torstaina Metsola puhuu kansainvälisen Kaarle Suuri -palkintosäätiön perustamisen 75-vuotisjuhlassa. Parlamentti julkistaa samana päivänä Kaarle Suuri -nuorisopalkinnon 2025 kansalliset voittajat.

Parlamentin puhemies Roberta Metsola EU-johtajien ylimääräisessä huippukokouksessa. Meillä ei ole varaa luottaa muihin turvallisuudessa, puhemies painotti puheessaan EU-johtajille.
Viime viikolla parlamentissa
Mepit kokoontuivat viime viikolla Brysselissä valiokunnissa ja poliittisissa ryhmissä.
Kansainvälinen naistenpäivä. Parlamentti juhlisti kansainvälistä naistenpäivää torstaina 6.3. Sen kunniaksi parlamentin naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunta (FEMM) järjesti meppien ja jäsenmaiden kansanedustajien välisen valiokuntakokouksen. Kokouksen keskiössä oli “naiset, rauha ja turvallisuus” -agenda, jonka päätavoitteena on vahvistaa naisten roolia ja päätösvaltaa konfliktien ehkäisyssä, ratkaisemisessa ja rauhan rakentamisessa. Tiedote
Asumisen kustannukset. Parlamentin asuntokriisiä EU:ssa käsittelevä erityisvaliokunta (HOUS) keskusteli maanantaina EU:n toimista asumiskustannusten kohtuullistamiseksi sekä muun muassa julkisista ja yksityisistä investoinneista asumiseen. Keskusteluun osallistuivat energia- ja asumiskomissaari Dan Jørgensen sekä koheesiosta ja uudistuksista vastaava komission varapuheenjohtaja Raffaele Fitto. Tiedote (engl.)
Pankkien kriisinratkaisu. Talous- ja raha-asiainvaliokunta (ECON) kuuli maanantaina yhteisen kriisinratkaisuneuvoston (SRB) puheenjohtaja Dominique Laboureix’ta. Euroopan pankkiunionin kriisinratkaisuviranomaisen tehtävänä on varmistaa ongelmapankkien hallittu kriisinratkaisu. Mept nostivat keskustelussa esille etenkin lakipaketin pankkien kriisinhallinta- ja talletussuojakehyksestä (CMDI). Mepit kuulivat myös Euroopan komission esittämiä ehdokkaita SRB:n varapuheenjohtajaksi ja kahdeksi uudeksi jäseneksi. Tiedote (engl.)
Lasten hyväksikäytön torjunta. Naisten oikeuksien valiokunta (FEMM) äänesti maanantaina lausunnostaan direktiiviehdotukseen lapsiin kohdistuvan seksuaaliväkivallan ja seksuaalisen riiston sekä lapsiin kohdistuvaa seksuaaliväkivaltaa todistavan materiaalin torjumisesta. Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on kasvava ongelma sekä verkossa että sen ulkopuolella. Pelkästään vuonna 2023 EU:ssa tehtiin 1,3 miljoonaa ilmoitusta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Yhdeksän kymmenestä uhrista on tyttöjä. Tiedote (engl.), kokousasiakirjat
Puolustusvuoropuhelu. Teollisuusvaliokunta (ITRE) piti torstaina ylimääräisen kokouksen, jossa mepit keskustelivat puolustus- ja avaruusasioista vastaavan komissaarin Andrius Kubiliuksen kanssa osana valiokunnan vuoropuhelua komission kanssa. Lue lisää
Tuki Moldovalle. Ulkoasiain- ja budjettivaliokunnat (AFET ja BUDG) puolsivat torstaina Moldovan uutta tukivälinettä koskevaa neuvottelusopua. Parlamentti ja EU:n neuvosto pääsivät helmikuussa alustavaan sopuun Moldovan EU-tietä ja uudistuksia tukevasta 1,9 miljardin euron tukipaketista ja muun muassa sen rahoituksen valvonnasta. Tukivälineellä pyritään myös torjumaan Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia ja hybridivaikuttamista. Tiedote (engl.)
Muuta ajankohtaista
26.3. Ilmastonmuutos ei odota: 16 tapaa toimia nyt
Tule Helsingin keskustakirjasto Oodiin 26. maaliskuuta klo 17.00–19.00 kuulemaan ja tapaamaan eurooppalaisen ilmastosopimuksen suomalaisia lähettiläitä ja löydä työkaluja ilmastotekoihin omassa arjessasi. Meistä jokaista tarvitaan tekemään kaikille parempaa tulevaisuutta. Tilaisuuden juontaa toimittaja, dokumentaristi Sean Ricks. Yleisöllä vapaa pääsy. Lue lisää
28.3. Heräys-tekoälyseminaari Heurekassa ja verkossa
Tekoäly muuttaa työmme, yhteiskuntamme ja käsityksemme ihmisyydestä. Heräys-tekoälyhuippuseminaari järjestetään tiedekeskus Heurekassa sekä verkossa 28. maaliskuuta klo 9.00–15.00. Seminaari herättelee keskustelua muun muassa siitä, mitä tekoäly oikeasti on, millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa ja miten valmistautua tulevaan turvallisesti ja eettisesti kestävällä tavalla. Keskiössä on etenkin kysymys siitä, miten tekoäly vaikuttaa ihmisyyteen, ja minne olemme matkalla tekoälyn kanssa. Seminaarin järjestävät Helsingin, Vantaan ja Tampereen seurakuntayhtymät yhdessä Vantaan kaupungin, Euroopan komission Suomen-edustuston, Business Finlandin, Googlen, Microsoftin ja Suomen tekoälykeskus FCAI:n kanssa. Mukana keskustelemassa ovat myös liikenne- ja viestintäministeriö sekä ulkoministeriö. Euroopan komissiosta keskusteluun osallistuu Liina Munari viestintäverkkojen, sisältöjen ja teknologian pääosastosta. Lue lisää
Haku komission ensi syksyn Blue Book -harjoitteluohjelmaan päättyy 17.3. klo 11!
Euroopan komissio järjestää korkeakoulututkinnon suorittaneille viiden kuukauden mittaisia ns. Blue book -harjoitteluja, joiden aikana voi hankkia ensi käden kokemusta komission toiminnasta ja EU:n toimielimistä. Harjoittelijoita palkataan Brysseliin, Luxemburgiin ja komission edustustoihin. Mahdollisuuksia on sekä yleisharjoitteluun eri politiikka-alojen parissa että kääntäjäharjoitteluun. Harjoitteluun voivat hakea alemman korkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet. Hakijoiden on osattava erittäin hyvin kahta EU:n virallista kieltä, joista toisen on oltava englanti, ranska tai saksa. Kääntäjäharjoittelijan on pystyttävä kääntämään kahdesta EU-kielestä äidinkieleen, jonka myös on oltava EU:n virallinen kieli. Hakemiseen ei ole ikärajaa. Harjoittelijaksi ei kuitenkaan voida ottaa henkilöä, joka on aiemmin toiminut harjoittelijana jossakin EU:n toimielimessä tai virastossa yli kuusi viikkoa. Harjoittelijoille maksetaan noin 1 400 euroa/kk ja matkakorvaus. Syksyn harjoittelujakso on lokakuun alusta ensi vuoden helmikuun loppuun. Haku päättyy 17. maaliskuuta klo 11.00. Lue lisää
Harvinaisia sairauksia ja naisten terveyttä koskevat verkkokuulemiset.
Parlamentin kansanterveysvaliokunta (SANT) käynnisti harvinaisten sairauksien päivänä 28. helmikuuta verkkokuulemisen näistä sairauksista, joita arvioidaan olevan 6 000–8 000. Harvinaisia sairauksia sairastavia ihmisiä arvioidaan olevan EU:ssa yhteensä 27–36 miljoonaa. Kutakin harvinaista sairautta sairastavien potilaiden vähäinen määrä aiheuttaa monia ongelmia erityisesti diagnosoinnin ja hoidon suhteen. Verkkokuulemisella halutaan kartoittaa harvinaisista sairauksista kärsivien henkilöiden haasteita sekä sairauksien parissa työskentelevien tai muuten niiden kanssa tekemisissä olevien henkilöiden näkemyksiä, tiedote (engl.). Naistenpäivän yhteydessä valiokunta lanseerasi myös kuulemisen naisten terveydestä. Vaikka naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään, he kohtaavat terveydenhuollon saatavuudessa myös miehiä enemmän haasteita, tiedote (engl.). Kansanterveysvaliokunta hyödyntää kyselyjen tuloksia tulevassa työssään.
Verkkokuuleminen harvinaisista sairauksista
Verkkokysely naisten terveydestä
Puhtaan teollisen kehityksen ohjelma tukee EU:n kilpailukykyä ja vähähiilistämistä
Euroopan komissio esitteli 26. helmikuuta puhtaan teollisen kehityksen ohjelman, jolla tuetaan EU:n teollisuuden kilpailukykyä ja häiriönsietokykyä. Ohjelmalla nopeutetaan vähähiilistämistä ja turvataan samalla valmistusteollisuuden tulevaisuus Euroopassa. Ohjelman avulla voidaan parantaa kilpailukykyä, kun yritykset ja sijoittajat saavat varmuutta ja ennustettavuutta siitä, että Eurooppa on edelleen sitoutunut siirtymään vähähiiliseen talouteen vuoteen 2050 mennessä. Lisätietoa
Translating Europe Workshop: 30 år med svenska som EU-språk
Tänä vuonna on kulunut 30 vuotta siitä, kun Suomi ja Ruotsi liittyivät EU:hun vuonna 1995. Samalla EU sai myös kaksi uutta virallista kieltä: ruotsin ja suomen. Euroopan komission käännöstoimen pääosasto (DGT) järjesti tammikuussa webinaarin ruotsin 30-vuotisen EU-historian kunniaksi. Puhujina oli muun muassa EU:n ruotsinkielisiä kääntäjiä ja tulkkeja, jotka kertoivat muistojaan EU:n ruotsinkielisen käännös- ja tulkkaustoiminnan alkuvuosilta sekä kuvailivat EU-kääntäjän ja -tulkin nykyarkea. Mukana olivat lisäksi Uppsalan yliopiston ruotsin kielen professori Björn Melander, joka kertoi näkemyksiään ruotsista EU-kielenä, sekä oikeusministeriön lainsäädäntöneuvos Katri Hautamäki, jonka esityksen aiheena oli ruotsi lakikielenä Suomessa. Tilaisuudessa kuultiin myös kääntämisen pääosaston entisen pääjohtajan Juhani Lönnrothin muistoja ja havaintoja vuosien varrelta. Katso tallenne