Parlamentin viikko 40/2024: Valiokuntien ja poliittisten ryhmien kokouksia
Tällä viikolla mepit kokoontuvat valiokunnissa ja poliittisissa ryhmissä Brysselissä. Puheenjohtajakokous valmistelee komissaariehdokkaiden kuulemisten sisältöä ja aikataulua ja parlamentti julkistaa viimeisimmän Eurobarometrin päätulokset.
Parlamentissa vireillä
Uusi komissio ja vahvistuskuulemiset. Tiistaina valiokuntien puheenjohtajakokous valmistelee komissaariehdokkaiden kuulemiset ja suunnittelee niiden alustavan aikataulun, yleiset kysymykset, joihin jokaisen ehdokkaan on vastattava sekä parlamentin valiokuntien työnjaon. Ryhmäjohtajat ja parlamentin puhemies Roberta Metsola tekevät lopullisen päätöksen kuulemisten järjestyksestä keskiviikkona.
Eurobarometri ja kesäkuun EU-vaalit. Parlamentti julkaisee torstaina yleiseurooppalaisen EU-vaalien jälkeisen mielipidemittauksen, joka käsittelee EU-kansalaisten huolia sekä aiheita, jotka motivoivat heitä äänestämään kesäkuun vaaleissa.
EKP:n pääjohtaja Lagarde. Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde ja talous- ja raha-asioiden valiokunnan (ECON) jäsenet keskustelevat EKP:n ohjauskorkojen laskemisen jatkamisesta ja tarpeesta pääomamarkkinaunionille maanantaina 30. syyskuuta. Lagarden ja valiokunnan tapaaminen on ensimmäinen sitten kesäkuun vaalien. EKP laski ohjauskorkoja viimeksi kesäkuussa inflaation palautuessa kohti EKP:n kahden prosentin tavoitetta ja hintojen nousun hidastuttua. Lue lisää aiheesta täällä. Kokousasiakirja (tulossa)
Ukrainan rahallinen tukeminen. Kansainvälisen kaupan valiokunta (INTA) käy ensimmäisen keskustelun Ukrainalle myönnettävästä lainan yhteistyömekanismista ja poikkeuksellisesta 35 miljardin euron lainasta komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskisin kanssa maanantaina. Paketin tarkoituksena on vivuttaa Venäjän pysäytetyistä varoista saatavia satunnaisvoittoja ja antaa samalla selkeä signaali siitä, että Ukrainan jälleenrakentamisesta vastaavat ne, jotka ovat vastuussa maan tuhoamisesta. EU ja G7-lainanantajat soveltavat tätä lähestymistapaa nyt ensimmäistä kertaa järjestelmällisesti ja laajassa mittakaavassa. Lue lisää komission lehdistötiedotteesta täältä. Kokousasiakirja (tulossa)
Euroopan syyttäjävirasto. Pääsyyttäjä Laura Kövesi vierailee kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnassa (LIBE) maanantaina ja päivittää mepit Euroopan syyttäjäviraston ajankohtaisista aiheista ja tulevaisuuden haasteista. Kokousasiakirja (tulossa)
Täysistuntoon valmistautuminen. Poliittiset ryhmät valmistautuvat 7.–10. lokakuuta pidettävään täysistuntoon, jossa mepit arvioivat joidenkin jäsenmaiden käyttöönottamia sisäisiä rajatarkastuksia ja niiden vaikutuksia vapaan liikkuvuuden Schengen-alueelle, keskustelevat EU-puheenjohtajuuden ohjelmasta Unkarin pääministeri Viktor Orbanin kanssa sekä tulevaa 17.–18. lokakuuta EU:n huippukokousta. Sen lisäksi mepit keskustelevat ja äänestävät Venäjän vaikuttamisesta Moldovan tuleviin presidentinvaaleihin sekä demokraattisesta lipsumisesta ja uhkauksista poliittisen pluralismin kieltämiseksi Georgiassa. Istunnon aikana parlamentissa keskustellaan myös EU:n autoteollisuuteen kohdistuvasta kriisistä ja keinoista varmistaa kestävä, asianmukainen ja edullinen asuminen Euroopassa.
Puhemiehen viikko. Keskiviikkona puhemies Roberta Metsola tapaa Yhdistyneen kuningaskunnan pääministerin sir Keir Starmerin. Torstaina Metsola tapaa ETUC-ammattiyhdistysliikkeen pääsihteeri Ester Lynchin sekä Itävallan kansallisneuvoston eli parlamentin alahuoneen puhemies Wolfgang Sobotkan. Puhemiehen sivut
Viimeksi parlamentissa
Digitaalinen euro. Talous- ja raha-asioiden valiokunta (ECON) keskusteli maanantaina digitaalinen euro -hankkeen viimeisimmistä käänteistä Euroopan keskuspankin johtokunnan jäsenen Piero Cipollonen kanssa. Lokakuuhun 2025 jatkuvassa valmisteluvaiheessa digitaaliselle eurolle laaditaan sääntökirja ja sen toimivuutta analysoidaan ja testataan perusteellisest, Cipollone kertoi mepeille. Lisäksi sidosryhmiä konsultoidaan digieuron yksityisyyden, laadun, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden kannalta. Mepit alkavat työstämään asetusluonnosta digitaalisesta eurosta lähiviikkoina. Lue lisää aiheesta englanniksi täältä.
Vuoden 2023 luonnonkatastrofit. Budjettivaliokunta (BUDG) hyväksyi maanantaina EU:n solidaarisuusrahaston varojen käyttöön ottamisen Italian, Slovenian, Kreikan ja Ranskan tukemiseksi vuoden 2023 luonnonkatastrofien seurauksista toipumiseksi. Päätöksellä mobilisoidaan noin 1,3 miljardia jäsenmaiden käyttöön. Solidaarisuusrahasto on tarkoitettu luonnonkatastrofien seurauksista toipumiseen ja vuodesta 2020 eteenpäin myös kansanterveyteen kohdistuvien hätätilanteiden hallintaan. Lue lisää täältä (engl.).
Vuoden 2024 Saharov-palkinto. Tämän vuoden Saharov-palkinnon ehdokkaat esiteltiin kehitys- (DEVE), ulkoasioiden (AFET) ja ihmisoikeuksien (DROI) valiokuntien yhteisessä kokouksessa viime torstaina. Viime vuoden palkinnonsaajat olivat postuumisti Jinah Mahsa Amini ja iranilainen Nainen, elämä, vapaus -protestiliike. Siveyspoliisien käsissä vuonna 2022 menehtyneen Aminin kuolema käynnisti Iranissa laaja-alaisen liikkeen naisten oikeuksien puolesta. Seuraavaksi ulkoasioiden ja kehityksen valiokunnat valitsevat kolme finalistia 17. lokakuuta, joista puhemies Roberta Metsola ja ryhmäjohtajat tekevät lopullisen valinnan 24. lokakuuta. Tutustu poliittisten ryhmien nimittämiin ehdokkaisiin ja lue heistä lisää täältä.
Unkarin EU-puheenjohtajuus. Unkarin ministerit esittelivät EU:n neuvoston kiertävän puheenjohtajuuden painopisteitä ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden (ENVI) ja kehityksen (DEVE) valiokunnille viime viikolla. Unkarin tavoitteita ovat mm. EU:n lääkepaketin kehittäminen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä elinsiirtoihin puuttuminen, sekä päästöjen vähentäminen, ilmastonmuutoksen torjuminen ja luonnon monimuotoisuuden ennallistaminen kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän saralla. Unkarin EU-puheenjohtajuus jatkuu vuoden 2024 loppuun.
Puhemiehen viikko. Puhemies Roberta Metsola osallistui New Yorkissa Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokoukseen. Metsolan puheissa painotettiin transatlanttisten suhteiden vankistamisen tärkeyttä muuttuneessa globaalissa ympäristössä ja vahvan poliittisen keskustan uudelleen kuvittelemista aikana, jolloin demokratiaa haastetaan ja sen arvoa jokapäiväiseen elämäämme ei tunnisteta samalla tavalla kuin ennen. Metsolan mukaan tämä koskettaa johtajien ja poliitikoiden lisäksi myös yhteisöjohtajia, liike-elämää, sekä ruohonjuuritason liikkeitä ja aktivisteja. Puhemiehen sivut.
Vuoden 2024 Saharov-palkinnon ehdokkaat esiteltiin kehitys- (DEVE), ulkoasioiden (AFET) ja ihmisoikeuksien (DROI) valiokuntien yhteiskokouksessa 26. syyskuuta.
Kotimaan ja Eurooppasalin tapahtumia
European Film Weeks – Eurooppalaisen elokuvan viikot 4.–13.10.
Eurooppalaisen elokuvan viikot tarjoaa tällä kertaa Eurooppasalin ilmaisnäytöksinä 19 elokuvaa eri EU-maista. Mukana ohjelmistossa on elokuvateattereissa olevia uutuuselokuvia, palkittuja draamoja, dokumentteja ajankohtaisista aiheista, taiteellisia animaatioita ja myös komedioita. Elokuvat näytetään alkuperäiskielillä ja englanninkielisillä tekstityksillä. Suomen elokuva on tänä vuonna 4.10. näytettävä Havumetsän lapset -dokumentti, joka seuraa nuoria, joiden tavoitteena on pelastaa Suomen metsät.
Näytöksiin on vapaa pääsy. Eurooppasaliin (Malminkatu 16, Helsinki) mahtuu 100 katsojaa ja näytösten liput ovat saatavilla puoli tuntia ennen näytöstä salin aulassa. Tapahtuman järjestävät Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto yhdessä EU-maiden Suomen-suurlähetystöjen ja kulttuuri-instituuttien kanssa. Tutustu ohjelma-aikatauluun ja muihin elokuviin täällä.
Kenelle energiaa riittää – energiapeli kriisien Euroopassa -seminaari Helsingin yliopiston Tiedekulmalla 8.10.
Hiilitieto ry:n seminaarissa tarkastellaan energian kriittistä roolia huoltovarmuuden, saatavuuden ja kestävyyden osalta. Seminaarissa keskustellaan Euroopan energiakriisin haasteista ja resurssien niukkuuden muovaamista tulevaisuuden näkymistä. Se kokoaa yhteen tutkijat, opiskelijat, yritykset, poliitikot ja kansalaiset keskustelemaan energian merkityksestä yhteiskuntamme peruspilarina. Tule kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä ja osallistumaan keskusteluun Euroopan energiaturvallisuudesta ja sen tulevaisuudesta. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 30.9. täältä. Lue lisää tapahtuman alustavasta ohjelmasta täältä.
”Sustainable agriculture for a healthy Baltic Sea - cultivating joint solutions and sharing best practices”-seminaari Eurooppasalissa ja verkossa 11.10.
Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä. Miten valtiot, tutkijat, päätöksentekijät, maatalousteollisuus ja kansalaiset voivat yhdessä vähentää meren saastumista ja suojella Itämeren herkkää ekosysteemiä?
Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio (HELCOM) ja Liettuan Suomen-suurlähetystö järjestävät aiheesta 11. lokakuuta klo 10.00–13.00 englanninkielisen seminaarin, johon voi osallistua joko paikan päällä Eurooppasalissa (Malminkatu 16, Helsinki) tai verkossa. Liettua toimii HELCOMin puheenjohtajamaana 1. heinäkuuta 2024 – 30. kesäkuuta 2026. Tapahtumaan voi ilmoittautua läsnä tai etänä 4. lokakuuta asti linkistä. Tutustu tapahtuman ohjelmaan täällä.
Muuta ajankohtaista
Kevään 2025 Euroscola-haku on käynnissä!
Euroscola on Euroopan parlamentin lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille suuntaama ohjelma, johon koulut eri puolilta Euroopan unionia voivat hakeutua. Euroscola-päivät järjestetään parlamentin tiloissa Strasbourgissa, missä istuntosali avautuu päiväksi nuorille. Opiskelijat toimivat päivän aikana meppeinä, neuvottelevat kollegoidensa kanssa ja ottavat kantaa päivänpolttaviin kysymyksiin - aivan kuten Euroopan parlamentin jäsenet tekevät työssään. Euroscola tarjoaa myös opettajille mahdollisuuden tavata kollegoja EU:n jäsenmaista. Osa Euroscola-päivistä on varattu parlamentin EPAS-kouluohjelman kouluille. Haku kevään 2025 Euroscola-päiville päättyy 15. lokakuuta. Euroscolaan voi osallistua myös etänä. Lisätietoa ja hakuohjeet
Lukion kieltenopettaja, ilmoita koulusi mukaan Juvenes Translatores -käännöskilpailuun!
Euroopan komission käännöstoimen pääosasto järjestää vuosittain nuorille suunnatun Juvenes Translatores -käännöskilpailun. Tänä vuonna kilpailu on tarkoitettu vuonna 2007 syntyneille opiskelijoille. He voivat kääntää kilpailussa mistä tahansa EU:n 24 virallisesta kielestä mihin tahansa toiseen EU:n viralliseen kieleen. Kilpailu järjestetään marraskuussa, ja kustakin EU-maasta valitaan yksi voittaja helmikuussa 2025. Voittaja pääsee matkustamaan palkintotilaisuuteen Brysseliin opettajansa ja vanhempiensa kanssa keväällä 2025. Koulujen ilmoittautumisaika päättyy 14. lokakuuta klo 13.00 Suomen aikaa. Lisätietoa
Euroopan parlamentin harjoitteluhaku aukeaa 1.10.
Eurooppa kutsuu! Hei korkeakoulusta valmistunut, etsitkö harjoittelumahdollisuutta kansainvälisessä ja haastavassa ympäristössä? Oletko oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja valmis tarttumaan uusiin haasteisiin? Euroopan parlamentti hakee paraikaa harjoittelijoita 1.3. 2025 käynnistyvälle 5 kuukauden palkalliselle jaksolle. Harjoittelijana pääset tutustumaan Euroopan parlamentin toimintaan ja laittamaan opintojesi aikana hankitut tiedot ja taidot käytäntöön. Euroopan parlamentilla on tarjolla hyvin monenlaisia tehtäviä ja harjoittelu soveltuu eri alojen opiskelijoille. Myös parlamentin toimisto Helsingissä hakee harjoittelijoita. Haku päättyy 31. lokakuuta. Lisätietoa ja hakuohjeet