Parlamentin viikko 6/2026: Valiokuntien ja poliittisten ryhmien kokouksia

Mepit kokoustavat tällä viikolla Brysselissä valiokunnissa ja poliittisissa ryhmissään.

Valiokunnissa käsitellään muun muassa Kyproksen EU-puheenjohtajakauden tavoitteita ja EU:n tulevan rahoituskehyksen painopisteitä. Ryhmät valmistautuvat 9.–12.2. täysistuntoon, jossa mepit ottavat kantaa EU:n ja Yhdysvaltojen suhteiden tilaan, vuoden 2040 ilmastotavoitteeseen ja Mercosur-sopimuksen suojalausekkeeseen. Parlamentin comaodotetaan myös muun muassa hyväksyvän uudet turvapaikanhakua koskevat säännöt. Parlamentti julkistaa keskiviikkona syksyn eurobarometrin tulokset.

Parlamentissa tällä viikolla 

Eurobarometri. Parlamentti julkaisee keskiviikkona uusimman eurobarometri-mielipidetutkimuksensa, jonka keskiössä ovat EU-kansalaisten näkemykset tulevaisuudesta ja odotukset EU:ta kohtaan. Eurobarometrin aiheina ovat muun muassa EU:n rooli nykyisessä globaalissa tilanteessa sekä eurooppalaisten suojelussa, kansalaisten prioriteetit ja arvot sekä kansalaisten näkemykset Euroopan parlamentista, unionista ja EU-jäsenyydestä.

Monivuotinen rahoituskehys (MFF). Budjettivaliokunta (BUDG) keskustelee torstaina muutosehdotuksista vuosien 2028–2034 monivuotista rahoituskehystä koskevan parlamentin välimietinnön luonnokseen. Mepit ovat ehdottaneet luonnokseen yhteensä yli tuhatta muutosta. Väliraportti muodostaa valmistuessaan parlamentin kannan neuvotteluihin EU:n seuraavasta rahoituskehyksestä, ja siitä äänestetään todennäköisesti toukokuussa. Kokousasiakirjat 

Kyproksen EU-puheenjohtajuuskausi. Kyproksen ministerit jatkavat maansa EU-puheenjohtajuuskauden painotusten esittelyä parlamentin valiokunnille. Terveysministeri Neophytos Charalambides avaa maansa EU-tavoitteita kansanterveyden valiokunnan (SANT) kokoukselle maanantaina. Kokousasiakirjat 

Täysistuntovalmistelut. Poliittiset ryhmät valmistautuvat 9.–12.2. Strasbourgin täysistuntoon, jossa mepit keskustelevat ja ottavat kantaa EU:n ja Yhdysvaltojen suhteiden tilaan. Parlamentin odotetaan myös hyväksyvän uudet turvapaikanhakua koskevat säännöt, mukaan lukien EU-luettelon turvallisista lähtömaista. Mepit äänestävät myös uudesta sitovasta vuoden 2040 ilmastotavoitteesta ja Mercosur-sopimuksen suojalausekkeesta.

Agendalla ovat myös muun muassa uudet säännöt EU:n viininviljelijöiden tukemiseksi, Euroopan keskuspankin painopisteet, joista keskustellaan yhdessä pääjohtaja Christine Lagarden kanssa, nettikiusaamisen vastainen toimintasuunnitelma sekä EU:n uusi strategia köyhyyttä vastaan. YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja Annalena Baerbock puhuu täysistunnolle. Täysistunnon alustava esityslista 

Puhemiehen viikko. Tiistaina parlamentin puhemies Roberta Metsola keskustelee Madridissa nuorten kanssa ja puhuu Espanjan senaatille. Torstaina Metsola tapaa Brysselissä Sakharov- ja Nobel-palkitun Nadia Muradin. Perjantaina puhemies osallistuu Milanossa talviolympialaisten avajaisseremoniaan. Puhemiehen verkkosivut 

Viime viikolla parlamentissa

Tatiana Bucci and Roberta Metsola

Euroopan parlamentissa pidettiin tiistaina täysistunto holokaustin uhrien muistopäivän kunniaksi. Kuvassa tilaisuuden pääpuhuja, holokaustista selvinnyt Tatiana Bucci ja parlamentin puhemies Roberta Metsola puheen jälkeen.

Viime viikolla parlamentti muisti holokaustin uhreja. Valiokunnissa käsiteltiin mm. terveyskriiseihin varautumista, Kyproksen EU-puheenjohtajakautta ja transantlanttisten suhteiden kehitystä. Mepit myös tenttasivat Shein- ja Amazon-verkkokauppayhtiöiden edustajia niiden vastuusta tuoteturvallisuuden ja työolojen suhteen. 

Holokaustin uhrien muistopäivä. Parlamentti kokoontui tiistaina kansainvälisen holokaustin uhrien muistopäivän kunniaksi Brysseliin juhlaistuntoon muistamaan holokaustin uhreja ja kunnioittamaan heidän perintöään. Tilaisuudessa kuultiin Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriltä selviytyneen Tatiana Buccin puhe sekä musiikkiesitys ja kunnioitettiin holokaustin uhrien muistoa hiljaisella hetkellä. Voit katsoa tallenteen tilaisuudesta parlamentin verkkosivuilla. Lisätietoa ja tiivistelmä Tatiana Buccin puheesta lehdistötiedotteessa (englanniksi). 

Terveys ja kriisivalmius. Tiistaina kansanterveysvaliokunnan (SANT) mepit keskustelivat terveyspolitiikan kehyksistä ja täytäntöönpanosta komissaari Olivér Várhelyin kanssa. Samana iltapäivänä SANT ja ympäristövaliokunta (ENVI) käsittelivät komission esitystä EU:n pelastuspalvelumekanismin ja terveyskriiseihin varautumisen tuomisesta saman välineen alle. Muutoksen on tarkoitus vahvistaa EU:n valmiuksia vastata kriiseihin tehokkaasti ja nopeasti osana vuoden 2027 jälkeistä rahoituskehystä. Lisätietoa lehdistötiedotteessa ja valiokunnan sivuilla (englanniksi) 

Verkkokauppayhtiö Sheinin kuuleminen. Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta (IMCO) kuuli tiistaina viimein verkkokauppayhtiö Sheinin edustajia laittomien ja vaarallisten tuotteiden leviämisestä verkossa, useiden kutsuyritysten jälkeen. EU-sääntöjen noudattaminen ei ole sisämarkkinoilla vapaaehtoista, muistutti valiokunnan puheenjohtaja Anna Cavazzini. Mepit korostivat vuoropuhelun tärkeyttä verkkoalustojen kanssa, mutta varoittivat, että ilman yhtenäistä EU:n lähestymistapaa alustat riskeeraavat hyödyntää rajat ylittävän kaupan porsaanreikiä. Valiokunta aikoo jatkaa verkkokaupan valvontaa yhteistyössä Euroopan komission ja sidosryhmien kanssa. Lisätietoa tiedotteessa (englanniksi) 

Amazonin varastojen työolot. Työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunta (EMPL) kuuli keskiviikkona verkkokauppayhtiö Amazonia sen varastojen työoloista. Valiokunnan puheenjohtaja Li Andersson (The Left, vas.) toivoi keskustelulta selkeitä vastauksia siitä, mitä Amazon on tehnyt parantaakseen työntekijöiden oloja sen jälkeen, kun asian puiminen Euroopan parlamentissa alkoi vuonna 2024, ja korosti, että kuulemisen tarkoitus on edistää osapuolten yhteistä päämäärää eli kaikkien eurooppalaisten työntekijöiden oikeuksien toteutumista. Keskusteluun osallistuivat myös kansallisten ja EU-tason ammattiliittojen edustajat. Lisätietoa (englanniksi)  

Kyproksen EU-puheenjohtajuuskausi. Kyproksen ministerit esittelivät puheenjohtajakautensa painopisteitä valiokunnissa. Keskeisiä aiheita saarivaltion puheenjohtajakaudella ovat muun muassa sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja sukupuolittuneen väkivallan vastainen työ, kuluttajansuoja ja alaikäisten suojelu verkossa sekä autonomia ja kumppanuuksien vahvistaminen ulkopolitiikassa. Kypros toimii EU:n neuvoston puheenjohtajamaana kesäkuun 2026 loppuun saakka. Lisätietoa (englanniksi)