Parlamentin viikko 6/2025: Valiokuntien ja poliittisten ryhmien kokouksia Brysselissä
Mepit kokoontuvat tällä viikolla Brysselissä valiokunnissa ja poliittisissa ryhmissä.
Eurooppalaista demokratian kilpeä käsittelevä parlamentin erityisvaliokunta järjestäytyy ja aloittaa työnsä. Poliittiset ryhmät valmistautuvat 10.–13. helmikuuta täysistuntoon, jonka asialistalla ovat muun muassa keskustelut EU:n tuesta Ukrainalle ja komission työohjelmasta vuodelle 2025, sekä ehdotukset EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi. Demokratian puolustaminen on esillä myös Helsingissä Oodi-kirjastossa, jossa starttaa disinformaatiota ja sen torjumista käsittelevä keskustelusarja.
Parlamentissa vireillä
Demokratian suojaaminen / erityisvaliokunta. Eurooppalaista demokratian kilpeä käsittelevä parlamentin erityisvaliokunta (EUDS) pitää maanantaina järjestäytymiskokouksensa ja valitsee puheenjohtajansa ja varapuheenjohtajansa. Samalla starttaa valiokunnan vuoden mittainen toimikausi, jonka kuluessa se käsittelee muun muassa komission demokratian kilpi -aloitetta. Kautensa päätteeksi valiokunta antaa suosituksia toimista EU:n demokraattisiin prosesseihin kohdistuvan ulkomaisen vaikuttamisen torjumiseksi. Valiokunnassa on kaksi suomalaisjäsentä: Mika Aaltola (varsinainen jäsen) ja Li Andersson (varajäsen). Tiedote
Puolan EU-puheenjohtajakauden painopisteet. Puolan ministerit jatkavat puheenjohtajakautensa painopisteiden esittelyä parlamentin valiokunnille torstaina. Tällä kertaa kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden osalta. Puola toimii EU:n neuvoston kiertävänä puheenjohtajamaana kesäkuun 2025 loppuun. Kokousasiakirjat, LIBE-valiokunta (tulossa)
Täysistuntovalmistelut. Poliittiset ryhmät valmistautuvat 10.–13. helmikuuta täysistuntoon. Strasbourgin täysistunnon pääaiheita ovat keskustelut EU:n tuesta Ukrainalle lähes kolmen sotavuoden jälkeen sekä tuesta EU:n puoleisille Venäjän raja-alueille. Mepit keskustelevat myös jatkuvasta demokraattisen opposition tukahduttamisesta Venäjällä vuosi Aleksei Navalnyin murhan jälkeen. Täysistunnossa äänestetään myös Georgian poliittisen tilanteen heikkenemistä koskevasta päätöslauselmasta. Esillä ovat lisäksi komission työohjelma vuodelle 2025, ehdotukset EU:n kilpailukyvyn parantamiseksi, Yhdysvaltojen vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ja Maailman terveysjärjestöstä, sekä uhat, joita tietoliikenneinfrastruktuurin strateginen riippuvuus kolmansista maista aiheuttaa EU:n suvereniteetille. Täysistunnon alustava esityslista
Puhemiehen viikko. Parlamentin puhemies Roberta Metsola osallistui maanantaina Brysselissä EU-johtajien epäviralliseen tapaamiseen, jonka aiheena on Euroopan puolustuskykyjen kehittäminen ja rahoitus. EU:n tulee vastata omasta turvallisuudestaan, Metsola painotti EU-johtajille. Tiistaina puhemies osallistuu EU-suurlähettiläiden konferenssiin ja keskiviikkona Metsola johtaa puhetta parlamentin poliittisten ryhmien puheenjohtajakokouksessa.
Viimeksi parlamentissa
Mepit kokoontuivat viime viikolla Brysselissä valiokunnissa ja täysistuntoon. Valiokunnissa olivat esillä muun muassa Suomen rajalaki, Puolan EU-puheenjohtajakauden ohjelma ja EU-lakien toimeenpano. Mepit myös hyväksyivät EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevista suosituksista ja arvioivat EU:n ihmisoikeuspolitiikkaa. Parlamentti kokoontui keskiviikkona erityiseen täysistuntoon holokaustin uhrien muistopäivän ja Auschwitzin vapauttamisen 80-vuotispäivän kunniaksi. Uudet pysyvät turvallisuuden ja puolustuksen sekä kansanterveyden valiokunnat sekä asuntokriisiä puiva erityisvaliokunta kokoontuvat ensimmäistä kertaa.
Holokaustin uhrien muistopäivä. Parlamentissa järjestettiin keskiviikkona erityinen täysistunto holokaustin uhrien muistopäivän (27. tammikuuta) ja Auschwitzin vapauttamisen 80-vuotispäivän kunniaksi. Muistaminen on velvollisuus. Vastuu varmistaa, että ”ei enää ikinä” ei ole vain tyhjä lupaus, parlamentin puhemies Roberta Metsola painotti muistotilaisuudessa, jossa kuultiin unkarilaissyntyisen, natsien vuonna 1944 murhaaman sellistin ja säveltäjän Pál Hermannin konsertto hänen alkuperäisellä Gagliano-sellollaan esitettynä. Corrie Herrmann kertoi istunnossa isänsä tarinan. Tiedote
Suomen rajalaki. Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta (LIBE) keskusteli maanantaina "Suomen laki väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi ja Venäjän harjoittama maahanpyrkijöiden välineellistäminen EU:n rajoilla". Meppien kanssa keskustelivat rajavartiolaitoksen Sanna Palo ja Matti Sarasmaa sekä komission muuttoliikeasioista vastaava johtaja Michael Shotter. Tallenne valiokuntakeskustelusta
EU-lakien toimeenpano. Vetoomusvaliokunta (PETI) emännöi tiistaina parlamenttien välisen kokouksen, jossa arvioitiin EU-lainsäädännön nykyistä täytäntöönpanoa jäsenmaissa. Mepit ja kansanedustajat pohtivat myös tapoja tehostaa Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien välistä yhteistyötä sen varmistamiseksi, että EU:n kansalaiset hyötyvät EU:n lakien paremmasta täytäntöönpanosta. Tiedote
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Ulkoasiainvaliokunta (AFET) hyväksyi torstaina EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tilaa koskevia suosituksia. Valiokunta haluaa EU:n lisäävän ja vauhdittavan sotilaallista ja poliittista tukea Ukrainalle, penää kokonaisvaltaista Lähi-idän strategiaa sekä EU:n läsnäoloa alueella. EU:n tulee vaalia läheisiä suhteita kumppaneihin etenkin Yhdysvalloissa että Kanadassa, mepit painottavat. EU-maiden tulee myös toimeenpanna EU:n strategisen autonomian konsepti ja investoida kollektiivisesti turvallisuuteen ja puolustukseen. Mepit korostavat tarvetta tiiviille EU:n ja Naton suhteelle. Tiedote (engl.), tiedote (engl.)
Ihmisoikeudet. Ulkoasiainvaliokunta, ihmisoikeuksien alivaliokunta (DROI) ja YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Volker Türk keskustelivat maanantaina ajankohtaisista ihmisoikeuksiin liittyvistä globaaleista kysymyksistä. Ulkoasiainvaliokunta hyväksyi torstaina vuosiraporttinsa ihmisoikeuksien ja demokratian tilasta maailmassa ja EU:n toimenpiteistä. EU:n tulee varautua puolustamaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa geopoliittisten ja digitaalisten myllerrysten keskellä, mepit painottavat. Tiedote (engl.). Otteita kokouksesta, tallenne
Puolan EU-puheenjohtajakausi. Puolan ministerit esittelivät maansa EU-puheenjohtajakauden painopisteitä parlamentin valiokunnille viikon mittaan Puola toimii EU:n neuvoston kiertävänä puheenjohtajamaana kesäkuun 2025 loppuun. Puolan EU-puheenjohtajakauden ohjelma (engl.). Tiedote (engl.)
Taloudellinen tuki Moldovalle. Ulkoasiain- ja budjettivaliokunnat (BUDG) puolsivat torstaina ehdotusta tukea lähes 1,8 miljardilla eurolla Moldovan uudistuksia ja EU-jäsenyyspyrkimyksiä vuosina 2025–2027. Mepit rukkasivat samalla tuen pelisääntöjä tehostamalla sen parlamentaarista valvontaa ja avoimuutta. Asia siirtyy parlamentin ja neuvoston neuvotteluihin. Tiedote (engl.)
Uusia valiokuntia / suomalaismepeille uusia vastuita. Uudet pysyvät turvallisuuden ja puolustuksen (SEDE) sekä kansanterveyden (SANT) valiokunnat kokoontuivat ensimmäistä kertaa. Suomalaismepeistä SEDE-valiokunnassa istuvat Pekka Toveri ja Merja Kyllönen (varsinaisia jäseniä) sekä Ville Niinistö (varajäsen). Kansanterveyden SANT-valiokunnassa suomalaismepeistä toimii Sirpa Pietikäinen (varajäsen). Tiedote (engl.), SANTin tiedote (engl.)
Asuntokriisi / erityisvaliokunta. Uusi Euroopan unionin asuntokriisiä käsittelevä parlamentin erityisvaliokunta (HOUS) piti järjestäytymiskokouksensa ja valitsi puheenjohtajistonsa. Maria Ohisalo toimii valiokunnan varsinaisena jäsenenä. Parlamentti asetti myös toisen, eurooppalaista demokratian kilpeä käsittelevän erityisvaliokunnan (EUDS), jossa on kaksi suomalaisjäsentä: Mika Aaltola (varsinainen jäsen) ja Li Andersson (varajäsen). Tiedote (engl.)
Muuta ajankohtaista
EU-aiheisille graduille palkinnot Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden kunniaksi
Noora Peltonen (Tampereen yliopisto) ja Emma Silaskivi (Turun yliopisto) saivat entisten EU-virkamiesten yhdistyksen AIACE Finlandin myöntämät 1000 euron tunnustuspalkinnot ansiokkaista EU-aiheita käsittelevistä lopputöistään perjantaina 31. tammikuuta Helsingissä. Veronica Tiikkala sai kunniamaininnan. EU-asiantuntijoista koostuva paneeli painotti valinnassaan aiheiden merkitystä EU:n ja politiikan kannalta sekä niiden tulevaisuusorientaatiota. VTT Vesa Vihriälä ojensi palkinnot voittajille. Suomen EU-jäsenyyden 30-vuotisen historian ja oman 15-vuotispäivänsä kunniaksi perustetulla palkinnolla AIACE Finland haluaa kannustaa suomalaisia tutkimaan EU-asioita. Samalla yhdistys toivoo, että ura Euroopan unionin toimielimissä kiinnostaisi suomalaisia nuoria. Lue lisää
Jean Monnet -rahoitusta haettavissa koulutussektorille
Erasmus+ -ohjelmaan sisältyvillä Jean Monnet -toiminnoilla tuetaan Euroopan unionia koskevaa opetusta, oppimista, tutkimusta ja keskustelua. Jean Monnet -rahoitushaku vuodelle 2025 on nyt auki. Sen kautta voi hakea rahoitusta niin yleissivistävään ja ammatilliseen koulutukseen kuin korkeakoulutukseen liittyville hankkeille. Hakijoina voivat olla joko yksittäiset oppilaitokset tai useampi oppilaitos yhdessä. Hakua hallinnoi Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA), joka arvioi ja valitsee rahoitettavat hankkeet. Haku päättyy 12. helmikuuta 2025 klo 18.00 Suomen aikaa. Tutustu mahdollisuuksiin!
EU:n kompassi kilpailukyvyn palauttamiseksi ja kestävän vaurauden turvaamiseksi
Euroopan komissio esitteli 29. tammikuuta kilpailukykykompassin, joka on uuden komission kuluvan toimikauden ensimmäinen merkittävä aloite, ja joka toimii tiekarttana konkreettisille ehdotuksille. Se tarjoaa strategiset ja selkeät puitteet ja ohjaa kilpailukykyä koskevia komission toimia. Kompassin avulla luodaan Eurooppaa, jossa keksitään, valmistetaan ja saatetaan markkinoille tulevaisuuden teknologioita, palveluja ja puhtaita tuotteita, ja tehdään Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali maanosa. Euroopan tuottavuus on kasvanut jatkuvasti hitaammin kuin muiden. Taitavan ja koulutetun työvoiman, pääoman ja säästöjen, paremmin toimivien sisämarkkinoiden ja ainutlaatuisen sosiaalisen infrastruktuurin avulla EU voi kääntää suunnan. Sen on kuitenkin puututtava kiireesti pitkäaikaisiin esteisiin ja rakenteellisiin heikkouksiin. Lue lisää