Maailma kylässä -festivaalilla puhuttiin vapaudesta ja demokratian suojaamisesta

Kestävän kehityksen festivaali Maailma kylässä kokosi 16.–17. toukokuuta Helsingin Lasipalatsikortteliin ja Narinkkatorille noin 24 000 kävijää. Festivaalin teemana oli tänä vuonna vapaus ja tarjolla oli asiaohjelman lisäksi tuttuun tapaan musiikkia, työpajoja, lastenohjelmaa ja näytteilleasettajien ständejä.

Euroopan komission Suomen-edustuston ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston järjestämässä keskustelussa pohdittiin EU:n keinoja suojata demokratiaa maailmassa, jossa disinformaatio, tiedon manipulointi ja vaalivaikuttaminen ovat osa todellisuuttamme, ja näkymättömät algoritmit käyttävät yhä enemmän valtaa. Aiheesta keskustelivat Euroopan parlamentin jäsen Mika Aaltola (EPP, kok.), EU-nuorisodelegaatti Alma Jokinen ja Demo Finlandin toiminnanjohtaja Anu Juvonen.

Tallenne keskustelusta on piakkoin katsottavissa festivaalin YouTube-kanavalta.

EU-keskustelussa lauantai-iltapäivänä 16.5. pohdittiin demokratian suojaamista ulkoiselta vaikuttamiselta ja myös algoritmien vallalta. Kuvassa vasemmalta Alma Jokinen, Mika Aaltola ja Anu Juvonen.

EU-keskustelussa lauantai-iltapäivänä 16.5. pohdittiin demokratian suojaamista ulkoiselta vaikuttamiselta ja myös algoritmien vallalta. Kuvassa vasemmalta Alma Jokinen, Mika Aaltola ja Anu Juvonen. Kuva: Tanja Ryhänen / Maailma kylässä -festivaali

 

EU-teltalla festarikävijät visailivat ja testasivat tietojaan Euroopan unionista. Lasten äänestyskopilla riitti kuhinaa, kun sadat lapset äänestivät suosikkijäätelöään. Hyväksyttyjä ääniä kertyi kaikkiaan 635 kappaletta ja jäätelövaalien voittajaksi nousi suklaa 186 äänellä!   

lasten äänestyskoppi

Kuva: Tanja Ryhänen / Maailma kylässä -festivaali